Vaikka olen jo pari kertaa sanonut kirjoittavani shortsibodauksesta, jää aiheen käsittely edelleen tuonnemmaksi. Edellisen kirjoitukseni saama erittäin positiivinen palaute CrossFitiä harrastavilta ihmisiltä on yllättänyt kirjoittajan ja liikuttanut kovasti. Kiitos kaikille kommentoijille, teidän rohkaisevat kommenttinne saavat minut jatkamaan pyyteetöntä työtäni totuuden eteen. Tässä artikkelissani jatkan kutsumustyötäni, ja käsittelen treenaamisen ja ihmissuhteiden välistä kytköstä, onhan tänään vietetty ystävänpäivä. Eli toisin sanoen parisuhteessa olevien miesten on täytynyt ostaa naisilleen ruusuja tai suklaata, jos he ovat halunneet välttyä hullun lehmän taudin oireilta. Ystävänpäivän unohtamisen edelle menevät todennäköisesti vain vuosi- ja etenkin hääpäivän unohtaminen, mitä naisen raivoon tulee.

Swolemate hukassa?

Tälläkin hetkellä joku wannabe-shortsibodari herää epätoivoisena, kun illalla ei herunut, eikä salilta ole löytynyt omaa swolematea. Mikä helvetti on swolemate? Sillä tarkoitetaan kumppania, jonka kanssa kaiken tavallisen parisuhdetouhun lisäksi käydään salilla, syödään yhdessä kuivaa kanaa ja riisiä, jaetaan vihersmoothiet, raakasuklaat, gojimarjat ja varmaan Versa Gripps -vetoremmitkin. Toivottavasti molemmilla on kuitenkin omat treenivaatteet. Oman swolematensa löytänyt mies on hanakasti kertomassa, että hänen naisensa treenaa oikeasti kovaa, eikä vain käy salilla. Ja jos nainen vielä kyykkää, on siinä miehellä leuhkimisen aihetta muille salikarjuille. Oman miespuolisen swolematen löytänyt fitnesspimu taas julistaa onneaan blogissaan, Facebookissa ja Instagramissa. Blogi täyttyy viesteissä, joissa kuvaillaan treenaavan pariskunnan onnea:

"Käytiin aamulla yhdessä kullan kanssa treenaamassa. <3 On ihanaa, että vierellä on ihminen, joka arvostaa mun elämäntapaa ja treenaa itsekin tosi paljon (eli max. 5 kertaa viikossa, toim.huom.). Mä en enää voisi kuvitellaakaan seurustelevani sellaisen miehen kanssa, joka ei käy salilla ja syö vain paskaruokaa (eli siis tavallista perusruokaa, toim. huom.). Musta on ihanaa, kun kulta ymmärtää mun äärimmäisen kurinalaista elämäntapaa ja kannustaa mua tavoitteissani. Tänään treenin jälkeen kulta oli niin ihana, että antoi mulle puolet palkkaristaan, kun mä olin hölmönä unohtanut omani kotiin. Illalla kulta saa palkinnoksi ottaa musta kuvia biksuissa, jotka mä sitten laitan nettiin muiden miesten kuolattavaksi.

Oman bodaavan urhon erinomaisuutta esitellään siis kaikille hyvin innokkaasti. Sääliksi käy niitä tavallisen reiluja poikia, jotka ovat ltavanneet suloisen tytön, joka kuitenkin pian hurahtaa fitnesshommiin lähes uskonnonomaisesti. Silloinhan uudestisyntynyt salikissa jättää poikaystävänsä, sillä eihän uskottava salibeibe voi hengailla yhdenkään kynäniskan seurassa. Ei, vaikka poika olisi ollut kaikin puolin mukava ja hyvä tyyppi. Todellinen salimimmi vaatii kumppaniltaan tiettyä pituus-painosuhdetta. Esim. 180-senttisen miehen tulee painaa kympin rasvoissa vähintään 87,5 kiloa, muuten ei fitnesskissa voi harkitakaan suhdetta miehen kanssa.

Pitää myös muistaa wannabe-fitnesspariskuntien hankkivan usein koiran. Eikä mitään pikku puudelia, vaan joko ison lihaksikkaan rottweilerin tai sitten amerikkalaisen tappelukoiran. Oi, kuinka kaunis näky onkaan tuollainen pariskunta sunnuntaiaamuna lenkkeillessään koiransa kanssa. Koirasta otetaan melkein yhtä paljon kuvia kuin omasta fitnessperseestä ja jaetaan niitä koko maailmalle. Tällainen tavallinen semiläski ei varmasti kykene ymmärtämään sitä auvoista onnea, jos löytää oman swolematensa. Onhan se rakkauden ja kiintymyksen ylin muoto, kun pariskunta viettää iltansa pohtien ravintonsa marko- ja mikrojakaumia, punnitsee ruokansa käsi kädessä ja selaa yhdessä Fitnesstukun nettisivuja. Fitnesstukun paketti haetaan postissa yhdessä, ja tuollaisena juhlapäivänä fitnesspariskunta on pukeutunut ykkösiinsä: fitnessmimmillä on päällään Better Bodiesin ja hänen swolematellaan GASPin rytkyt. CrossFit-pariskuntien onnena lienee se, että he voivat kätevästi yhdistää parisuhde-elämän lajiinsa. Seuraavanlainen WOD ei varmasti ole hullumpi:

Sunnuntaiaamun herättelyjumppa (20 min AMRAP):

20x burpee

15x kippileuat

15x käsilläseisontapunnerrukset

2 kierrosta korttelin ympäri raivostunutta muijaa pakoon juosten (koska vessanpöttö on jäänyt vetämättä ja keittiön lattialla on gojimarjoja)

Olet varmaan kateudesta vihreä, jos sinulla ei ole omaa swolematea? Ajattele miltä tuntuisi treenata jollain trendisalilla yhdessä oman kullan kanssa, käydä yhdessä kaupassa ostamassa mauttomia "fitnessruokia", jakaa lisäravinteet ja antaa naisen piikittää testoa kankkuusi...

3de2b2f3659cb8f457e3e6db4cf5e5f2.jpg

Minua kyllä ihmetyttää, että miten jotkut pariskunnat jaksavat käydä yhdessä salilla. Eikö treenaamisen pitäisi olla "omaa aikaa", jolloin saisi olla rauhassa riivinraudalta? Kaiketi parisuhteen vieminen kodista kuntosalille sopii joillekin, mene ja tiedä.

Onko treenaamisesta apua pariutumisen kannalta?

Yllä oleva kysymys varmasti askarruttaa monia nuoria ja miksei varttuneempiakin miehiä. Valitettavasti pystyn käsittelemään kysymystä vain miehisestä heteronäkökulmasta, naisten tai samaa sukupuolta olevaa kumppania metsästävän kannalta en osaa sattuneista syistä asiaa arvioita. Oikeastaan minun pitäisi olla ylipäätää hiljaa näistä asioista, mutta koitan parhaani mukaan kertoa totuuden niille, jotka ovat valmiita sen kuulemaan.

Yleensä ajatellaan, että parempikuntoiset miehet ovat kovempaa valuuttaa naisten silmissä. Treenattua miestä pidetään yleisen käsityksen mukaan seksikkäänä, ja jos naamataulukin on vähintään siedettävä, ei pariutumisessa pitäisi olla ongelmaa. Nyt en puhu varsinaisista bodareista, sillä he tuppaavat löytää kumppaninsa sellaisten naisten joukosta, joiden miesihanteena on "iso, kalju, tatuoitu testosonni-alfauros". Monet nuoret jannut käyvät salilla siksi, että he olettavat mahdollisuuksiensa parantuvan, mikäli ovat tyttöjen silmissä hyvässä kunnossa. Lukioikäisille tytöille riittänee se, että pojalla on jonkinlainen sikspäkki ja hauikset hieman pumpissa. Iältään 20-30-vuotiailla naisilla saattaa olla hyvinkin kovia vaatimuksia miehen kropan suhteen, vaikka ne olisivatkin täysin epärealistisia. Osa naisista kiinnittää huomionsa niinkin turhanpäiväiseen asiaan kuin luonteeseen, mikä on tietysti valtava takaisku salilla puurtavalle nuorelle shortsibodarin alulle. On myös hyvin yleistä, että naiset sanovat pitävänsä miehistä, joilla on vähän rasvaa kropan päällä. Osalle jopa kympin rasvaprosentissa olevat miehet ovat "liian kireitä", eikä miehen tarvitse olla mikään erikoinen massamonsteri, että nainen toteaa "yök, liikaa lihaksia." On toki swolemateaa etsiviä fitnesskissoja tai muuten vaan lihaksikkaampien miesten perään haikailevia, mutta täytyy muistaa heidän määrän olevan rajallinen ja kilpailu heistä lienee kovaa shortsibodareiden ja muiden punttikomistusten kesken.

Myönnän, että olen itsekin nuorempana elänyt käsityksessä, että kireä ja tavalliseen pulliaiseen verrattuna lihaksikas (ei siis oikeasti lihaksikas) kroppa olisi tie naisten suosioon. Osittain syy on siinä, että äitini lähes valehteli minulle aikoinaan väittäessään naisten tykkäävän leveäharteisista ja pyykkilautavatsaisista miehistä. Kaikkeen sitä nuorena uskookin, mutta vanheneminen karaisee ja kyynistää. Treenaamista parempi vaihtoehto on kouluttautua hyvämaineiselle alalle, josta saa vielä kohtalaisen korvauksen, mikäli mielii saada suht fiksun mimmin tyttöystäväkseen. Pelkästään kroppaa kuolaavat mimmulit ovat harvoin järjenjuoksultaan niitä välkyimpiä, joiden elämän viikottaisena kohokohtana on biletysreissu paikalliseen Onnelaan tai vastaavaan yökerhoon. Tiedän tuon olevan rajusti sanottu kaltaiseltani idiotismin riemukunniatohtorilta, mutta seison sanojeni takana. Monipuolinen treenaaminen ja itsensä rääkkääminen kannattavat toki jossain määrin, mutta naisten saamisen takia niihin ei kannata käyttää aikaa. Sikspäkillä ei todennäköisesti saa naisia, vaan osa tavallisista saattaa pitää miestä jopa omahyväisenä mulkkuna vain sen takia, että hän on keskivertoa kireämmässä kunnossa.

Kirjoittaja heinäkuussa 2011. Heruiko? Ei lainkaan. Ainoa naiskontakti oli tuona kesänä se, kun päälle viisikymppinen eukko yritti väkisin hiplata allekirjoittaneen mahaa. Parempi sekin kuin ei mitään, mutta ei sillä parane saunailloissa kehuskella.

Hein%C3%A4kuu%202011%20%28472x500%29.jpg


Mikäli harrastat muutakin oikeasti aktiivisesti urheilua tai olet muuten vain himokuntoilija, voi ajankäytöstä tulla hyvin nopeasti kynnyskysymys naiselle. Naisten sisäänrakennettu omistushalu ja tahto saada mies tossun alle tulevat hyvin karulla tavalla esille, jos treenaat kohtalaisesti (noin 10 kertaa viikossa). Nykyään nuoret ja vähän vanhemmatkin naiset sanovat usein haluavansa sporttisen miehen, joka pitää huolta itsestään. Hienoa, siispä treenaamaan! Mutta älähän nuori atleetti innostu vielä - naiset nimittäin olettavat, että hyvä kunto tulisi itsestään, ilman rankkaa treenaamista. Naisten näkökulmasta kaikki miehen treenaamiseen käyttämä aika on pois kiehnäämisestä, päivän tapahtumien yksityiskohtaisesta selostamisesta, yhteisistä ostosreissuista tai retkistä Maanpäälliseen Helvettiin (eli Ikeaan). Ja auta armias, jos mies menee mieluummin treeneihin kuin naisen kaverin luona järjestettäviin kissanristiäisiin! Valitettavasti tiedän myös useampia nuoria miehiä, joiden treenimäärät ovat laskeneet huomattavasti sen jälkeen, kun he alkoivat seurustelemaan. Onkin perusteltua väittää, että kovasti treenaavan miehen elämän pilaavat useimmiten työt ja naiset.

Korostan, että pelkästään salilla treenaaville tämä ei ole niin iso ongelma, sillä salitreeneihin ei mene loppujen lopuksi paljoa aikaa. Mutta ne miehet, jotka harrastavat paljon muutakin, ovat hankalassa tilanteessa. Naiset nimittäin ilmoittavat hyvin nopeasti, etteivät he halua olla miehen kanssa, jos treenit ovat muka hänelle mimmiä tärkeämpiä. Niinkin vaatimaton treenimäärä kuin 8-10 treeniä viikossa onkin, on se liikaa useimmille naiselle. Jopa niillekin, jotka ovat mielestään aktiivisesti liikkuvia tai jopa urheilullsia. Aikoinaan menin möläyttämään eräälle kimulille, että olin kyseisenä viikkona käynyt 11 kertaa puuhastelemassa jotain treenin tapaista. Sain kuulla olevani hullu, vaikkei tuo ollut määrä eikä mikään, varsinkin kun suurin osa treeneistä oli kevyttä höntsäilyä. Vaikken itse treenaa enää juuri lainkaan, olen silti ihmetellyt joidenkin naisten ehdottomuutta asian suhteen. Keskustelin kerran parin naisen kanssa tästä aiheesta, ja heidän mielestään miehen oli sopivaa harrastaa liikuntaa enintään kolmena päivänä viikossa. Näiden naisten mielestä mies ei ollut valmis parisuhteeseen, eikä huomio tarpeeksi naistaan, jos treenaisi enemmän. Oikeiden urheilijanaisten kohdalla tilanne on tietysti erilainen, mutta himotreenaamisen hurahtaneiden sunnuntaikuntoilijoiden on turha haaveilla sellaisista ilman erityisen paksua lompakkoa tai muita merkittäviä avuja.

Jos edes yksi nuori mies tämän luettuaan tajuaa, ettei treenaaminen naisten saamisen toivossa kannata, olen tyytyväinen. Liian moni sortuu harhaluuloihin ja pettyy myöhemmin. Itsensä rääkkääminen on hieno asia, mutta naisten takia ei sitä kannata harrastaa.