Sunnuntaina 11. tammikuuta 2015 kävelin Helsingin päärautatieasemalla. Sattumalta silmiini osui seuraavanlainen mainos:

WP_20150111_002%20%28281x500%29.jpg

Enää ei siis riitä, että fitnessilmiötä hehkutetaan netissä, vaan se pitää tuoda suuren yleisön keskuuteen. Mutta miksi? Mikä tekee tuosta buumista niin erikoisen, että sen ilosanomaa pitää levittää noin hanakasti? Miksi lähes jokaisella lavasäteilystä innostuneella, kuukauden ja kaksi päivää salilla treenanneella bikini fitness -unelmoijalla on oma blogi? Tässä artikkelissa käsittelen hieman tarkemmin blogibuumia fitnessympyröissä.

Millaisia fitnessblogit ovat ja mistä ne kertovat?

Fitnessblogit ovat yleensä sekoitus kuvia kropasta, selityksiä todella kovista treeneistä, ruokavaliosta, dieettaamisen vaikeudesta ja yleisestä elämän ihanuudesta. Monissa blogeissa sivutaan paljon muutakin, kuten shoppailureissuja, Ikean huonekalujen kokoamista, rakkautta, lapsentekoa ja ties mitä arkielämän vaikeuksia. Hyvinvointi ja sen hehkuttaminen liittyy olennaisesti naisten blogeihin. Ensimmäisissä postauksissaan Laura Lavasäteilijä tavallisesti kertoo (yleensä lähes olemattomasta) treenitaustastaan, ja fitnessuskoon tulemisestaan. Se on aina juhlallinen hetki, kun vanha sohvaperuna keksii ruveta tavoittelemaan paikkaansa bikini fitness -taivaalta. Vaatetus muuttuu täysin: enää Henkkamaukan rytkyt eivät kelpaa, koska aivan kaiken on oltava Better Bodiesia. Näistä ostoksista toki otetaan kuvia, varsinkin jos kyseessä on uusi treenitoppi tai -trikoot. Ja voi pojat, kun tuleva fitnesstähti saa uuden pinkin sheikkerin! Eikä fitness-uskottavuuden kannalta ole myöskään pahaksi, jos sattuu omistamaan koiran tai pari, mieluiten jonkun amerikkalaisen tappelukoiran. Niistä saa hyvää kuvamateriaalia ja tekstiä:

"Käytiin murujen kanssa lenkillä. Nyt on taas niin energinen ja mahtava fiilis. Ootan ihan innolla huomista treeniä ihanan Katrin kanssa. <3"

Näiden mimmien treenit onnistuvat lähes aina, ja salitreenin jälkeen olo on mitä mainion. Kunpa itsekin pystyisin samaan - itseänihän punttitreenit lähinnä ketuttavat, kun mikään ei suju koskaan, hauis pysyy pienenä, eivätkä reidet kasva. Päälajin treenien jälkeen oloni on kuin raiskatulla apinalla, otettuani pataan lähes kaikilta muilta. Mutta se siitä, sillä minähän olen vain sunnuntaikuntoilija. Fitnesskisaajien treenit ovat paljon rankempia, suorastaan eläimellisen kovia verrattuna omiin häröilyihini. Erityisesti nuorten uuden elämäntavan löytäneiden mimmien kurinalainen elämä vaatii paljon uhrauksia, joista kirjoitetaan mielellään blogeihin. Ei ole helppoa, kun pitäisi treenata neljä kertaa viikossa salilla ja käydä pari kertaa ulkona kävelemässä. Fitnessmimmi ei voi enää bilettää joka viikonloppu ainakaan hirveän rajusti. Treenit tuntuvat painottuvan pakaroiden treenaamiseen, ja vertailukuvia aikaisempaan julkaistaan tiheästi. Eikä se ole lainkaan huono juttu, sillä hyvä perse on toki tärkeä juttu, lähes yhtä tärkeä kuin rintojen koko.

Jos mimmi on kilpaillut esim. bikini fitness -kisoissa, on hän automaattisesti IFBB Bikini Athlete! Tuota titteliä tuleekin sitten käyttää jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa yhteydessä, toki sillä varauksella, ettei satu kisaamaan jonkun pienemmän liiton alla.Tuo titteli oikeuttanee myös urheilijaprofiilin avaamiseen Facebookissa. Eikä tarkoituksenani ole todellakaan vähätellä bikini fitness -kisaajien tekemiä uhrauksia ja lajin vaativuutta. Rahallisestihan laji vaatii suurta panostusta, sillä silikonitissit eivät ole kai Tallinnastakaan hankittuina ihan ilmaisia. Kyseessähän on niin raaka laji, ettei ilman silareita, hiustenpidennyksiä, geelikynsiä ja tekoripsiä ole mahdollista pärjätä.

Bodaavilla miehillä on myös blogeja. Ne ovat yleensä karumpia, keskittyvät enemmän treenaamiseen ja satunnaisten mättöpäivien esittelyyn. Mutta niissäkin tapana on tuoda julki, kuinka äärimmäisen kovasta ja uhrauksia vaativasta lajista on kyse. Toisin kuin fitnessmimmit, kunnon bodari ei kerro mitään vaatuksestaan tai ostosreissuistaan, ellei kyse ole sitten lihan, kananmunien tai Pepsi Maxin kiikuttamisesta kotiin muovikasseittain. Mutta silti ajan hengessä olevalla bodarilla on kuvissa ja videoissaan päälle Ecko Unlimitedin, GASPin tai TapOutin vermeet. Treenikengät ovat trendibodarilla joko jotain tennarin tai koriskengän välimuotoa tai sitten Lonsdalen nyrkkeilytossut. Samoin kuin todellisella fitness-tähtösellä, tulee myös trendikkäällä bodarilla olla mielellään useampi tatuointi. Miehillä trendikkyys vaatetuksen yms. suhteen korostuu, jos lajina on maskuliininen vastine bikini fitness -touhulle, eli Men's Physique (suom. shortsibodaus). Vanhan liiton junttibodarit taas muistuttavat olemukseltaan lähinnä voimanostajia, mutta he eivät juuri blogeja kirjoittelekaan.

Kuvassa huippu-urheilijoita (Kuva: Ifbb.com)

Bikini-Fitness-2-300x300.jpg

Fitness- ja bodauselämän rankkuus

Kuten jo aiemmin kirjoitin, tulee blogeista hyvin esille myös näiden urheilulajien rankkuus. Pahinta on juotua selittelemään sukulaisille ja kavereille sitä, kun ei voi syödä ihan joka päivä kääretorttua, eikä lähteä muiden mukaan sosiaalisen elämän rientoihin. Etenkin bodareille kaikki sosiaalinen elämä ja rutiineista lipsuminen on pahasta, sillä ne johtavat jokaisen bodarin painajaiseen, kataboliaan. Ravintokysymykset aiheuttavat muutenkin päänvaivaa, kun kaikki päivän eväät pitää kantaa mukaan muoviastioissa ja Minigrip-pusseissa. Jos sattuu käymään niin onnettomasti, että ruokavaaka on rikki, on tilanne lähes katastrofaalinen. Sillä on nimittäin todella paljon merkitystä, sattuuko syömään 100 vai 102,5 grammaa kanaa! Treeneistä ei tarvitse sen enempää sanoa, nehän ovat tietysti aina superrankkoja. Onneksi niiden jälkeen on sentään energinen ja hyvä olo. Miehille taas palkitsevinta treenissä on pumppi ja se hetki, kun saa vetää palkkarin kituisiin. Eipä mene gainssit hukkaan!

Kaikista rankin vaihe fitness-mimmin elämässä alkaa siinä vaiheessa, kun on aika dieetata kisoja varten. Päivittäinen ruokamäärä on enimmilläänkin alle keskitysleirin päivittäisen maksimin, ja treenit muuttuvat superrankoista extreme hc-rankoiksi. Aerobisen määrä lisääntyy, ja jokaisen salitreenin päälle on vedettävä äärimmäisen rankka aerobinen setti. Yleensä se tarkoittaa 20 minuuttia crosstrainerin satulassa istumista. Itse en kykenisi sitten millään moiseen, sen verran tylsää se on. Mieluummin juoksen, uin tai hiihdän, mutta ymmärrän toki näiden lajien olevan hyvin katabolisia. Ehkä se selittää, miksi olen tällainen katkera kynäniska.

Dieetti on niin rankka rypistys, että se vaatii jokaisen kalorin laskemista ja merkkaamista ravintopäiväkirjaan, jota asiantunteva, kaikki mahdolliset Personal Trainer- ja ravintovalmennuskurssit käynyt valmentaja sitten tarkkailee. Ja auta armias, jos palkkari jää kotiin! Niihän Jutta Gustafsbergille kävi, ja valmentaja aivan oikeutusti ripitti Juttaa tuosta suuresta laiminlyönnistä. Fitnesslajit ovat niin äärimmäisen vaativia, ettei pieneenkään löysäilyyn ole varaa. Koska olen itse pudottanut vain 8,5 kiloa kuukaudessa, en pysty edes kuvittelemaan, kuinka rankkoja dieettejä fitnesskisoihin varten vedetään. Mutta edelleen, olen vain kynäniskainen sunnuntaikuntoilija, en fitnessmimmien kaltainen huippu-urheilija.

Kirjoittaja aikoinaan pudotettuaan painoa 8,5 kg kuukaudessa. Lihakset lähtivät, läskit jäivät. Olisi pitänyt tehdä enemmän uhrauksia ja syödä purkki rahkaa vähemmän. Alemassa kuvassa kirjoittaja syötyään koko viikon pekonia, makkaraa ja muuta "epäterveellistä". Eat Fat, Stay Fit!

fjoaamublurred%20%28215x300%29.jpg

InstagramCapture_6e5c5f0f-3c56-4710-8a9c

Seuraavassa artikkelissa käsittelen fitnesspiireille tuntematonta käsitettä, Hard Trainingia.